torstai 30. maaliskuuta 2017

Mustikanvarvuista mukavaa vaihtelua maljakkoon


Sain kivan vinkin kosmetologiltani – ei ihonhoitoon liittyvän, mutta kauneuteen kuitenkin. Hän vinkkasi, että mustikanvarpuja kannattaa käydä noukkimassa metsästä ja kukituttaa niitä maljakossa.


Säntäsin saman tien lähimetsään ja keräsin hyvän kimpun vihreitä varpuja. Osan laitoin maljakkoon sellaisenaan, osan asettelin tulppaanien joukkoon.

Tulppaanikimppuun tuli varvuista tervetullutta eloa ja särmää, ehkä rosoisuuttakin, vaikkei varvuissa ollut vielä edes lehtiä. Pikkuhiljaa mustikkaan alkoi putkahdella pikkiriikkisiä lehdenalkuja ja kimppu sen kuin kaunistui.


Kauneimmillaan varvut ja kimppu ovat siinä vaiheessa, kun mustikka on nupuillaan. Nuput ovat ihastuttavan herkkiä ja hentoja. Harmi vain, että ne eivät kovin montaa päivää kestä, vaan varisevat pois.

Lähimetsät ovat kuitenkin pullollaan mustikkaa, joten uusia varpuja on helppo kipaista hakemassa milloin vain. Aika monta kertaa olen jo hakenut. 


Kokeilin mustikanvarpuja myös ruusujen kaveriksi. Siihenkin ne sopivat melko mukavasti, mutta omaa silmääni miellyttää enemmän tulppaanien ja mustikan tasapainoisempi yhdistelmä. Ruusu, varsinkin tulipunainen, on niin voimakas ja hallitseva, että vaatimaton mustikka jää auttamatta varjoon.

Aurinkoista viikon jatkoa, käykäähän metsässä!


keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Vaaleanpunaistako meille? Ehkä pieni hippunen kevään kunniaksi


Tämän kevään trendeissä on ihastuttavia värejä, joista etenkin vaaleanpunainen on jotenkin onnistunut ujuttautumaan suosiooni. En yleensä ole vaaleanpunaisen ystävä, mutta nyt olen tykästynyt hentoon rosaan, erityisesti rosanvärisiin sohvatyynyihin.

Sohvatyyny on juuri sopivan pieni mauste, jolla saa kivasti ripauksen kevättä olohuoneeseen. Isompia pintoja en vaaleanpunaista ehkä kestäisi - tai ainakaan poikani ja mieheni eivät kestäisi.



Haluan, että kodin yleisilme pysyy hillittynä, haaleahkona ja harmonisena. Kotimme väripaletti sisältää pääasiassa harmaata, valkoista ja beigeä, ja niihin lämmin vaaleanpunainen istuu ihanasti. Harkitsen myös sinapinkeltaisen tai hailakanvihreän sohvatyynyn hankkimista rosan kaveriksi, mutta makustelen asiaa vielä hetken. Sopisiko harmaalle sohvalle myös hippunen jotakin muuta kevätväriä?

Sohvatyynyn lisäksi halusin vielä pöydälle ripauksen lämmintä punertavaa. Satuinkin löytämään Ikeasta kauniin suupuhalletusta lasista tehdyn maljakon, jonka väri ja muoto viehättivät heti ensisilmäyksellä. Pörräsin maljakkohyllyn ympärillä, pähkäilin ja vertailin, kuten tapanani on. Onneksi oli mukana mies, joka totesi ykskantaan: ”Ota se. Se on ihan sun maljakko.”


Maljakko lähti mukaan ja osoittautui todella hyväksi hankinnaksi. Maljakko on herkkä mutta tukeva, kaunis katsella kukkien kanssa tai ilman ja erilaiset kukat ja oksat asettuvat siihen nätisti. Eikä tullut suurta lovea lompakkoon, sillä maljakko oli pöyristyttävän edullinen.

Luin jostakin, että tämän kevään sisustustrendit suosivat leikkokukkia ja näyttäviä vaaseja. Sehän vain sopii. Rakastan kukkia! Tänä vuonna meillä on ollutkin koko ajan tulppaaneja tai muita leikkokukkia ja luonnosta kerättyjä kasveja maljakossa. Kukista tulee niin paljon iloa ja väriä arkeen.


Vaikka tein myönnytyksen vaaleanpunaiselle, en hanki kotiin mitään pelkästään sen takia, että se sattuu olemaan trendikästä. Sisustan mieluummin omalla tyylilläni ja valitsen sellaista, mistä oikeasti tykkään. Haluan, että koti näyttää ja tuntuu omannäköiseltä.

Trendit vaikuttavat kuitenkin vääjäämättä jonkin verran. Kun jotain asiaa, esinettä tai väriä tarpeeksi tiuhaan esitellään ja sitä tulee toistuvasti katseltua, se alkaa tuntua tutulta ja ehkä omaltakin: onpa kiva, tuohan voisi sopia meille. Mieli alkaa maalailla ja idea itää päässä.


Joskus itu kypsyy hankinta-asteelle saakka, kuten tuo vaaleanpunainen tyyny, ja myös muotivillitykseksi yltynyt Tanger-matto, joka meillä on ollut olohuoneessa vuodenvaihteesta saakka. Sen hankinnasta voit lukea täältä. Tuota mattoakaan en olisi kuuna päivänä tullut ostaneeksi, jos en olisi katsellut sitä jatkuvasti sisustusblogeissa ja -jutuissa ja ihastunut pikkuhiljaa. Jaettu idea on kaksinkertainen ilo.

Väriä päivään ja iloista kevään odotusta!



keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Sammutusvälineet kauniissa kätkössä


Käsi ylös, kenen kotona on sammutuspeite, sammutussuihke tai palosammutin helposti, nopeasti ja kätevästi saatavilla? Meillä ei ole tähän asti ollut. Sammutuspeite on vaihtanut paikkaa moneen kertaan, kun sille ei ole löytynyt luontevaa paikkaa. Kirkuvanpunainen peite on niin ruma, ettei sitä oikein viitsisi pitää kovin näkyvällä paikalla. Toisaalta sen pitäisi olla helposti kaikkien saatavilla, sillä ensisammutukseen on vain vähän aikaa. Peite on roikkunut eteisen naulakossa, jossa se hautautuu tuon tuosta takkien alle.

Jauhesammutinta meillä ei ole. Se on iso ja painava ja kuvittelen, että sitä on hankala käyttää.  Se tuntuu turhan jykevältä pikkupalojen tyrehdyttämiseen, jos vaikkapa verho ottaa vähän tulta kynttilästä tai liedellä alkaa rasva palaa. Jauhesammutin voi ymmärtääkseni myös pilata sähkölaitteet, vaan eipä sillä tosihädän tullen ole merkitystä. Toisaalta, jos jokin palaa kotona jo raivoisasti, parasta lienee poistua savukaasujen takia, sulkea ovet perässään ja odottaa pihalla ammattilaisten apua.


Kaikkien pähkäilyjen jälkeen olen vihdoin löytänyt, tai sattumalta kohdannut, ratkaisun: Finishfire Framen. Ohuesta pellistä valmistettu, näppärästi avautuva pieni seinäkaappi, tai oikeammin kehys kätkee sisäänsä palopeitteen ja sammutussuihkeen. 

Frame-kehys on kätevänkokoinen, 38 x 38 x 8,5 cm, ja niin selkeälinjainen ja tyylikäs, että sen voi huoletta ripustaa näkyville. Kehystä on saatavana mustana ja valkoisena. Meille valitsin valkoisen, koska se sulautuu kivasti valkoisiin seiniin ja vaaleaan sisustukseen.


Framen etuseinä avautuu kädenkäänteessä ja sammutussuihke on muutamassa sekunnissa käsillä. Suihkeella on helppo sammuttaa pikkupalot nopeasti. Kevyellä spraylla sammutus onnistuu myös lapsilta, mikä on ainakin meillä tärkeä juttu.

Kehys on ylhäältä avonainen ja suihkeen saa poimittua myös etuseinää avaamatta. Sammutuspeitteen nauhat roikkuvat kaapin ulkopuolella, joten peitto on helppo kiskaista auki. Nauhat voi toki piilottaa kaapin sisällekin, jos ne häiritsevät silmää.


Kehyksen keskellä on irrotettavalle muovilevylle painettu Finishfire-logo. Sen paikalle voi vaihtaa jonkin oman maun mukaisen kuvan, jos ei halua logoa katsella. Minusta logo on niin tyylikäs, etten ole sitä ainakaan toistaiseksi vaihtanut.

Framen on suunnitellut viestintäalan tuttuni, Sanna Liimatainen. Kehystä valmistetaan Forssassa, ja se tulee maaliskuun lopussa myyntiin Vepsäläisen verkkokauppaan. Suositushinta on 115 euroa, mikä ei ole mielestäni paha hinta suomalaisesta design-tuotteesta.


Meillä Frame löysi paikkansa ylä- ja alakerran välisten portaiden alta, josta lapsetkin sen helposti löytävät ja tavoittavat. Olisin halunnut kehyksen eteiseen, mutta eteisessä ei ole yhtään vapaata seinää, jolle kehyksen olisi voinut istuttaa. Mutta uskon, että tämä on hyvä paikka. Mielikin on levollisempi, kun sammutusvälineet ovat nyt helposti kaikkien saatavilla.

Turvallista viikon jatkoa!

Tämä juttu on tehty yhteistyössä FinishFiren kanssa.


perjantai 10. maaliskuuta 2017

Taulu vie muistojen matkalle rakkauden alkuun


Työhuoneeni tyhjä seinä on vihdoin saanut eloa. Ehdin tuijottaa isoa, tyhjää, valkoista seinää vuosia, kun en keksinyt, mitä sille ripustaisin. Nyt tyhjän seinän tuijotus on päättynyt, ja saan lepuuttaa silmiäni taulussa, jonka katseluun en kyllästy.

Löysin taulun tammikuussa Virpi Mäkisen taidenäyttelystä Gustavelundista. Siitä reissusta voit lukea täältä. Kun näin taulun, jokin liikahti sisälläni ja tiesin heti, että tämä on meidän maisemamme. Kirjoitin jo aiemmin, että taiteen pitää koskettaa tunteita. En halua ripustaa seinille tauluja, kuvia tai julisteita, jotka tuntuvat merkityksettömiltä. 


Kun näytin taulua miehelle, hän tajusi sen sanoman tismalleen samoin kuin minä. Matkasimme molemmat mielessämme ja tunteissamme rakkautemme alkuun. Olimme löytäneet toisistamme ihmisen, jota olimme elämämme etsineet. Ei ollut ketään tai mitään muuta, olimme omassa onnenkuplassamme, täydellisesti läsnä vain toisillemme, niin kun vastarakastuneet usein ovat.

Taulu vie meidät muistojen matkalle myös ensimmäiselle yhteiselle lomallemme Kroatiaan: kiireettömään yhdessäoloon kauas arjen velvoitteista, kesän pehmeään lämpöön, tummiin öihin, taianomaiseen tunnelmaan. Muistan, kuinka kuljimme käsi kädessä ja ihmettelimme yhdessä elämää. Koimme kulkevamme yhdessä kohti valoa, kuten tuo pariskunta taulussa.


Sain taulun kotiin, kun näyttely päättyi. Kuinkahan moni sitä olikaan ehtinyt ihastella? Hetken mietin, näyttäisikö taulu oudolta yksinään työhuoneen seinällä. Yleensähän taulut ripustetaan sohvan, senkin, sivupöydän tai muun huonekalun yläpuolelle, mutta tällä seinustalla ei ole muuta kuin työpöytä toisessa päässä ja vuodetuoli toisessa. Keskellä on tyhjä tila, johon taulun halusin. Toisaalta, näyttävä taulu kaipaakin ympärilleen tilaa. Tuolla seinällä sitä on, eikä taulun tarvitse kilpailla huomiosta.

Voisin tietenkin hankkia jonkin kapean sivupöydän taulun alle, mutta toisaalta en haluaisi enempää täytettä huoneeseen, etenkään lattialle. Toistaiseksi annan olla näin. Taulu näyttää meistä hyvältä seinällä ja sehän on pääasia. Jokainen tietää itse parhaiten, mistä tykkää. Ei tarvitse miettiä, miten yleensä tehdään tai miten muut tekevät.


Taulun saaminen seinälle ei ollut ihan helppo homma, koska edes betonipora ei tahtonut purra kovaan seinään. Mutta kun siitä oli suoriuduttu, halusin kuulla vielä taiteilijan tarinan taulun synnystä. Virpi kertoi, että idea tauluun syntyi, kun hän muisteli ystäväpariskuntien kanssa, miten kenenkin rakkaus oli alkanut. Taulu kertoo tunnelmista, kun on alettu olla yhdessä ja on tuntunut, että tämä on ihminen, jonka kanssa haluaa kulkea elämän matkaa.

”Niitä tunnelmia voi kokea yhä pieninä hetkinä arjen lomassa. Taulussa on vähän haikeaa kaipuuta rakastavaan tunnelmaan ja kiireettömyyteen. Tahtoa rakastaa”, Virpi kertoi. Hän toivoo, että taulu muistuttaa katsojaansa rakkaudesta ja kiireettömyydestä. Sen taulu tekee.

Kiireenkin keskellä on korvaamattoman tärkeää antaa toisella aikaa, edes pieniä hetkiä. Koskettaa arjessa. Viestittää, että olen lähelläsi ja välitän sinusta. Kuunnella ja kuulla toista herkällä korvalla.

torstai 2. maaliskuuta 2017

Vuodetuoli vierassänkynä ratkaisi tilaongelman


Jos meillä olisi ylimääräistä tilaa, laittaisin meille pienen vierashuoneen. Koska ekstrahuoneita ei ole, meidän pitää tyytyä majoittamaan mahdolliset yövieraat työhuoneessa, jonne olemme sijoittaneet varavuoteen.

Aikaisemmin varavuoteen virkaa toimitti entisestä asunnosta mukana kulkeutunut vuodesohva, mutta se täytti sohvan roolissa melkein puolet pienestä työhuoneesta. Sängyksi levitettynä vuodesohva vei käytännössä koko huoneen vapaan lattiatilan. Sängyn ympärillä ei mahtunut juuri kulkemaan, vaan sinne piti hypätä suoraan ovelta. Se oli lapsista hauskaa, mutta tuskin kenestäkään muusta.


Työhuoneen rempan yhteydessä heivasimme vanhan vuodesohvan kierrätykseen. Halusin huoneeseen enemmän vapaata tilaa. Ratkaisuksi keksin vuodetuolin, joka vie vain puolet vuodesohvan vaatimasta tilasta. Siinä pystyy nukkumaan yksi ihminen kerrallaan, mutta se riittää meille, koska useampaa yövierasta meillä ei ole ollut koskaan samaan aikaan.


Etsin sopivaa vuodetuolia kuukausikaupalla. Halusin, että vuodetuolissa on hyvä istua, kun se on tuolina, ja hyvä nukkua, kun se on sänkynä. Rakenteen piti olla vankka, kankaan laadukas ja kestävä ja mekanismin niin yksinkertainen, että tuoli on helppo levittää sängyksi kädenkäänteessä ilman kummempia kommervenkkejä. Tietysti toivoin vielä, että vuodetuoli olisi ajaton, näyttäisi kivalta ja sopisi työhuoneen muuhun sisustukseen.


Ei ollut helppo homma. Haravoin melkoisen määrän vuodetuoleja, rimpuloita, huonoja istua, vaikeita avata. Lopulta löysin sopivan: Hakolan Classic-vuodetuolin, joka täytti kaikki vaatimukseni. Jäin väijymään tarjousta – huonekaluliikkeissähän on alepäiviä lakkaamatta - ja kun 30 prosentin viikonloppuale rysähti päälle, kävin ostamassa tuolin. Se tuli parin, kolmen viikon kuluttua.


Tuoli on osoittautunut hintansa arvoiseksi. Siinä on todella hyvä istua ja vähintään yhtä hyvä nukkua. Tiedän sen, koska olen koenukkunut siinä muutaman kerran makuuhuoneemme rempan aikana. Kaikki muutkin, jotka ovat vuodetuolissa nukkuneet, ovat kehuneet sen mukavuutta ja tukevuutta. Tuolin levittäminen vuoteeksi ja vuoteesta tuoliksi onnistuu alle minuutissa. Mekanismi on uskomattoman kätevä.


Istuinasennossa tuoli on niin leveä, että kaksi hoikkaa aikuista mahtuu siihen kylki kyljessä vierekkäin kyhnöttämään, lapsista puhumattakaan. Yksin siinä on ylellisen tilavaa istuskella. Tuoli on todella tukeva ja jykevä - oikea muuttomiesten painajainen. Huomasimme sen, kun tuoli piti siirtää seinien maalauksen alta toiseen huoneeseen. Vaan eipä sitä tarvitse joka viikko, kuukausi tai edes joka vuosi siirrellä mihinkään.

Kauniita unia ja mukavaa loppuviikkoa kaikille!