torstai 27. huhtikuuta 2017

Kukkia ja kinuskikakkua

Kuinka kinuskikuorrutteen saa onnistumaan?


Täytin tässä kuussa pyöreitä vuosia. En todellakaan aikonut juhlia synttäreitäni – eihän sitä nyt enää aikuisena - millään muulla tavalla kuin mieheni kanssa viikonloppureissulla Roomassa. Matka olikin ihanan rentouttava ja mukava, siitä voit lukea täältä.

Vaan kuinkas kävikään: järjestin lopulta kolmet synttärikekkerit! Yhdet kutsut viikossa, sillä tiuhempaa tahtia en olisi ehtinyt leipoa kakkuja ja muuta tarjottavaa.

Kekkeriputki sai alkunsa, kun toinen siskoni halusi tulla onnittelemaan. Ajattelin, että mikäs siinä, ja kutsuin äitini ja siskoni perheineen kakkukahveille. Vierailusta ilahtuneena pyysin myös toisen siskon perheineen kylään seuraavalla viikolla ja vielä joitakin hyviä ystäviäni sitä seuraavalla. Sain valtavasti kauniita kukkia, joista osa on vieläkin hyvissä voimissa ilahduttamassa mieltäni ja kaunistamassa kotiamme. Näin monta kukkakimppua olen viimeksi saanut varmaan omissa ylioppilasjuhlissani.


Olen viime aikoina ollut luvattoman laiska, tai pikemminkin kiireinen, tapaamaan ystäviä muualla kuin harrastusten parissa. Osittain se on johtunut siitä, että meillä on ollut viimeisen vuoden aikana lähes koko ajan meneillään jotakin maalaus-remppa-sisustus-muutos-hässäkkää. Mutta nyt on kiva kutsua vieraita uudistuneeseen kotiin.


Synttärit ovat loistava syy ystävien näkemiseen, pitäisi käyttää sitä joka vuosi! Ex tempore -juhlimisella säästyin myös etukäteisstressiltä. Yleensä huolehdin monta viikkoa etukäteen tarjoiluista, kattauksesta, siivouksesta, leipomisesta, aikatauluista ja ties mitä. Ehkä osaan nykyään ottaa rennommin. Tärkeintähän on hyvä seura. Siivoilin kevyesti, tein tarjoilut ja katoin pöydän, siinä se oli, helppoa, huoletonta ja pelkästään kivaa.

Sain vieraiden tulosta myös hyvän syyn leipoa, sitäkin pitkästä aikaa. Tavallisesti leivon jotakin kerran viikossa. Tein ensimmäisille kutsuille kakuksi meidän suvun suosikin, kinuskikakun. Se maistui porukoille niin hyvin, että tein kinuskikakun myös toisille ja kolmansille kutsuille. Vaihtelin vain täytteitä ja testailin samalla eri makuyhdistelmiä esikoisemme tulevia rippijuhlia varten.


Kinuskikakku on helppo tehdä: tavalliseen sokerikakkupohjaan täytteeksi vaikkapa mansikoita tai vadelmia ja persikoita, päälle kinuskikuorrute ja reunoille kermavaahtoa. Riittävä kostutus on tärkeää, ettei kakusta tule kuivakkaa. Omasta mielestäni täytekakun kuuluu olla hyvinkin kostea, silloin se maistuu ihanan mehevältä.

Moni vieraani ihmetteli, olenko itse tehnyt kinuskin. Eikö se ole vaikeaa? Ja kuinka saat kinuskin pysymään kakun päällä? Ei ollut ensimmäinen kerta, kun törmäsin siihen harhaluuloon, että kinuskikakun tekeminen olisi jotenkin hankalaa. 


Todellisuudessa kinuskin keittäminen on hirveän yksinkertaista. Saman verran kuohukermaa ja fariinisokeria (itse laitan normikakun päälle desin + desin) keitellään kattilassa sekoitellen 10-20 minuuttia, kunnes seos sakenee. 

Sen jälkeen on tärkeää tehdä vesilasitesti: Pisara kinuskikastiketta tiputetaan kylmään veteen. Jos pisara pysyy koossa, kinuski on valmista ja sen voi levittää saman tien kakun päälle. Jos pisara hajoaa vesilasissa, on jatkettava keittelyä, sillä keskeneräinen kastike todellakin imeytyy kakun sisään. Nakkaan valmiiseen kastikkeeseen lopuksi vielä teelusikallisen voita tai margariinia, niin kinuskista tulee kiiltävä.

Tulevana viikonloppuna pukkaakin sitten vappu. Munkkeja en meinaa itse paistaa ja kärytellä, vaan taidamme tyytyä kaupan pakastealtaasta poimittuihin ja uunissa paistettuihin hillomunkkeihin. Toivotaan, että kauan kaivattu ja odotettu aurinko suostuisi vihdoin tuomaan meille kevään.

Kevään, vapun ja synttärikukkasten kunniaksi osallistun tällä postauksella pitkästä aikaa Mansikkatilan mailla Kukkailotteluun, johon pääset kurkkaamaan täällä.

                                Iloista ja kaunista vappua kaikille!


keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Kurvikkaat kaunottaret, TON-tuolit, kevensivät keittiön ilmettä




Haaveilin pitkään, harkitsin pitkään ja valitsin pitkään, ja silti epäröin vielä viime metreillä. Mutta nyt meillä on kuin onkin keittiössä neljä kaunista, valkoista TON-tuolia: kaksi Chair 14 -wieniläistuolia ja kaksi Ironica-pinnatuolia. En osannut valita, kumpia ostaisin, joten ostin molempia.

Kummatkin ovat silmää hivelevästi muotoiltuja, kevyitä ja niin kestäviä, että valmistaja uskaltaa luvata niille viiden vuoden takuun. Niissä on myös hyvä istua. Etenkin klassikko, pinnatuoli, on muotoiltu mukavaksi: istuimen etuosa on taivutettu ja selkänojan yläosa pyöristetty. Olen koeistunut kymmeniä erilaisia pinnatuoleja, mutta en ole löytänyt kovin montaa, jossa olisi yhtä hyvä istua.


TON valmistaa tuoleja Tsekeissä paikkakunnalla, jonne Michael Thonet perusti tuolitehtaan vuonna 1861. Tunnetuinta ja myydyintä TON-tuolia numero 14 on valmistettu pyökistä taivutusmenetelmällä kymmeniä miljoonia kappaleita yli 150 vuoden ajan. Itseäni miellyttää näissä tuoleissa juurikin se, että niillä on pitkä historia. Tuntuu hyvältä, kun tuoleilla on tarina.

Ihastuin TON-tuoleihin aikaa sitten ja koetin hankkia niitä käytettyinä. Vaan eipä niitä juuri ole myynnissä, ja jos on, ne viedään käsistä alta aikayksikön. Törmäsin myös useisiin kopioihin. Aidon tuolin tunnistaa istuimessa olevasta leimasta tai kaiverruksesta.


Pyristelin uusien tuolien hankkimista vastaan kuukausia, sillä eivät nämä ihan halpoja ole. Kuuden tuolin ostaminen on iso satsaus ja sitä piti harkita tarkkaan. Itseäni rauhoittaakseni päätin, että hankin vain neljä TON-tuolia ja ”korvaan” kaksi tuolia alesta löytämilläni Pohjanmaan kalusteen pinnatuoleilla, jotka nekin ovat kauniit, kestävät ja hyvät istua.


Mieltäni rauhoitti, kun sain sentään vähän säästettyä. Tai itse asiassa säästin aika paljon: myin neljä entistä keittiön tuolia ja sain niistä tasan saman verran kuin mitä Pohjanmaan kalusteen tuolit maksoivat.

Wieniläistuolit ja Ironica-tuolit ostin Formesta, TON-tuotteiden viralliselta maahantuojalta Helsingistä. Siellä hinnat ovat kohtuullisemmat kuin muissa paikoissa, joissa tuoleja katselin. 


Löysin vielä kivat istuintyynyt Ikeasta. Ne ovat näihin tuoleihin tismalleen sopivat ja, mikä parasta, tyynyissä on liukumaton pohja, joka pitää tyynyt tukevasti paikoillaan ilman mitään naruvirityksiä.


Enää kukkaron keveneminen ei harmita yhtään. Keittiö vaaleni ja keveni kertaheitolla, kun entiset synkähköt ja raskaat tuolit lähtivät ja tilalle tulivat vaaleat TON-tuolit ja niiden kaveriksi kaksi suomalaista pinnatuolia. Valoisaan keittiöön, kuuden kaunottaren seuraan on niin kiva tulla aamuisin. Olen korviani myöten ihastunut näihin tuoleihin <3





sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Pääsiäinen koristellaan meillä kukilla

Istutin pääsiäisen edellä ensimmäiset kesäkukat ulos - en vielä maahan mutta ruukkuun. Tuntuu, että kevät on jo pitkällä, vaikka sää onkin ollut harvinaisen viileä.  Viherpeukaloani alkaa armottomasti syyhyttää keväällä auringonpaisteessa ja on ihan pakko päästä laittamaan jotakin.

En pystynyt enää hillitsemään itseäni, vaan kävin kylmyydestä huolimatta ostamassa perunanarsisseja, orvokkeja ja keltanarsisseja, toiselta nimeltään osuvasti pääsiäisliljoja. Niitä meillä kasvoi maalla lapsuuden kodissani pitkä rivi kukkapenkissä. Narsissi ei ole lempikukkani, mutta se herättää mukavia muistoja.


Ostin myös muratin ulkoistutusta varten, mutta se päätyikin suunnitelmastani poiketen yllättäen työhuoneeni hyllyn päälle. Siihen se sopii todella hyvin. Viirivehka sai kaverin ja työhuoneeseen tuli ripaus lisää viihtyisyyttä.

Perunanarsissi oli aluksi kolme päivää sisällä, mutta kukat tuoksuivat niin valtavasti, suorastaan pökerryttävästi, että siirsin kasvin ulos. Aivan kuin olisi ollut parfyymia reippaalla kädellä suihkinut kukkaisrouva olohuoneessa.


Kylmät, pakkaselle painuvat yöt aiheuttavat pikkuisen ylimääräistä vaivaa, kun joudun peittelemään ulkoistutukset tai nostamaan ruukut varastoon yöksi. Mutta pääasia, että kasvit säilyvät hengissä. Päivisin ne viihtyvät mainiosti portailla ja nauttivat auringonpaisteessa.

Muuten meillä ei juuri pääsiäistä koristellakaan. Kauniit kukat riittävät. Kahvipöytään toki katetaan suklaamunia, rahkapiirakkaa ja muita pääsiäisherkkuja. Pääsiäisenä on ihanaa, kun saa nauttia kaikessa rauhassa perheen ja ystävien seurasta.


                                                      Hyvää pääsiäistä!


tiistai 11. huhtikuuta 2017

Keltainen huhtikuu ja kestävimmät leikkokukkani ikinä


Niin paljon kuin tulppaaneista tykkäänkin, aloin monta kuukautta kestäneen tulppaanikauden jälkeen kaivata vaihtelua. Ostin neilikoita, keltaisia sellaisia, vai lienevätkö nuo enemmän oransseja? Huhtikuu on minusta keltainen kuukausi: aurinko, valo, pääsiäinen, tiput, narsissit, leskenlehdet...

Neilikat olivat vielä nupussa, kun ostin kimpun. Muutaman päivän kuluttua kauniit oranssinkeltaiset kukat alkoivat aueta yksi toisensa jälkeen. Aurinkoisista kukista tuli ja tulee kotiin kivasti iloa, väriä ja pirteyttä.  


Olin kuullut, että neilikat ovat kestäviä, mutta silti yllätyin. Kukat ovat kestäneet nyt viikosta toiseen. Olen vaihtanut niille vain tuoreen veden päivittäin, joskus leikannut myös uuden imupinnan.

Parin viikon jälkeen luovutin ja lakkasin odottamasta, koska kukat kuihtuvat. Niinhän leikkokukille vääjäämättä käy, ja harva kukka kestää viikkoa kauempaa tuoreena ja ryhdikkäänä. Mutta näistä neilikoista on riittänyt olohuoneeseen ja makuuhuoneeseen, koristeeksi kahvipöytään, koivunoksien ja pajunkissojen seuraksi, isompaan ja pienempään kimppuun.


Jossain vaiheessa, kun olin leikellyt pitkänhuiskeita varsia useamman kerran, ne olivat sopivan lyhyet seuraavaa ideaani varten: Kaivoin kaapista mummon vanhan Arabian maitokannun ja nakkasin neilikat siihen. Ensimmäinen kerta, kun keksin kannulle käyttöä, muutakin kuin koriste-esineenä tai kaapin täytteenä olemista.

Maitokannut olivat jokapäiväisessä käytössä vielä 1960-luvulla, mutta luulen, että tämä kannu on vanhempi, ehkä 1930-luvulta. Tykkään yhdistellä sisustelussa uuteen ja moderniin jotakin käytettyä ja rosoista – esineitä, joilla on historia tai tarina.


Vanhat, kuluneet ja henkilökohtaiset esineet tuovat mielestäni kotiin viihtyisyyttä, kerroksellisuutta ja kodikkuutta. Harmoniseenkin kokonaisuuteen sopii pieni särmä tai säväys, jokin persoonallinen juttu, joka ehkä rikkoo linjan. Vaikka vaaleasta tykkäänkin, silmääni näyttää vähän liian tasaiselta, lähes kliiniseltä, jos ihan kaikki on viimeistä piirtoa myöten uutta, kiiltävää ja pelkkää valkoista. Mutta jokainen sisustaa niin kuin tykkää, makuasioista on turha kiistellä.


Nyt neilikoistani on jäljellä enää jämät. Väri on viikkojen myötä haalistunut melkoisesti, kuten alla olevasta kuvasta näkyy, vaikka jokunen kukka koettaa vielä sinnikkäästi säilyttää ryhtinsä. Pari päivää sitten ostin uuden neilikkakimpun, vaihteeksi valkoisen. Toivottavasti sekin kestää yhtä kauan. Tämä kimppu ehti tuottaa iloa yli kolme viikkoa - kolmella eurolla.



torstai 6. huhtikuuta 2017

Koti on paras paikka, mutta Roomakin aika ihana


Tällä reissulla, tarkemmin sanottuna kotimatkalla, tapahtui se, mitä jokainen matkailija pelkää: huomasimme lentokentällä, että passi oli jäänyt majapaikkaan… Mutta muuten oli upea reissu!

Ne teistä, jotka seuraavat minua Instagrammissa, tietävätkin, että vietimme pidennetyn viikonlopun Roomassa, ikuisessa kaupungissa. Olimme onnistuneet varaamaan edulliset lennot Norwegianilta, meno perjantaiaamuna ja paluu maanantai-iltana.

Olimme myös löytäneet kivan majoituksen Airbnb:n kautta. Huoneisto, tilava makuuhuone, keittiö ja kylpyhuone, sijaitsi aivan loistopaikalla tunnelmallisessa, leppoisassa ja rauhallisessa Trasteveren kaupunginosassa. Viehättävä Trastevere on sivussa pahimmista turistivirroista mutta silti sieltä on vain kävelymatka tärkeimpiin nähtävyyksiin.


Emäntämme, ystävällinen ja vieraanvarainen Fabrizia oli juuri aloittanut majoitustoiminnan, eikä Airbnb:ssä ollut vielä varausvaiheessa arvosteluja hänestä tai asunnosta. Mutta sijainti oli loistava ja asunto vanhassa, ulkosivultaan vähän rapistuneessa talossa, kapean kadun päässä näytti mukavalta. Lisäksi hinta oli erittäin kilpailukykyinen, vain 56 euroa per yö, joten otimme riskin ja teimme varauksen. Kannatti! Olimme todella tyytyväisiä. Nyt hinta on näköjään kivunnut alueen yleiselle tasolle, noin 80 euroon per yö, kun Fabrizia on saanut loistavia arvosteluja.


Pääsimme Fiumicinon lentokentältä kätevästi junalla puolessa tunnissa Roomaan ja Trastevereen. Kahdeksan euron hintaisen junalipun voi ostaa asemakioskista tai automaatista. Ostimme myös kolme vuorokauden turistilipun kaupungin joukkoliikenteeseen (18 euroa). Lippu taskussa oli helppo hypätä kaupungilla milloin vain bussiin, ratikkaan tai metroon.

Mieheni oli tutustunut Rooman historiaan ja nähtävyyksiin paremmin kuin perusteellisesti ennen matkaa, joten hänellä oli kaupunki hyvin hallussa ja tarkka suunnitelma siitä (kaikesta), mitä Roomassa ”pitää ehdottomasti nähdä”. Voitte varmasti kuvitella, miten innostunut historiaintoilija on Rooman kaltaisessa ikivanhassa kaupungissa :) Hän olikin aivan loistava opas. Minä pääsin tällä kerralla helpolla, kun ei tarvinnut ottaa selvää juuri mistään käytännön asioista saati nähtävyyksistä.


Näimme ja koimme niin paljon, että kaiken jakamiseen menisi puoli päivää eikä teistä kukaan jaksaisi lukea niin pitkää sepustusta. Kuvat kertokoon puolestaan, vaikka niissäkin näkyy vain ripaus siitä, mitä näimme. Kävelimme melkoisesti, lauantaina noin 12 kilometriä ja sunnuntaina melkein yhtä paljon.

Yllätyimme siitä, miten sujuvasti liikenne ja ylipäätään kaikki muukin toimi. Ilmapiiri oli rento eikä taskuvarkaitakaan näkynyt, vaikka monessa paikassa oli ihmisiä valtavasti. Terrorismin uhka näky siinä, että kaikilla suosituilla toreilla, aukioilla, suihkulähteillä, patsailla ja muilla väkimassojen kansoittamilla paikoilla oli sotilaita rynnäkkökivääriensä kanssa.Tiet oli torpattu niin, ettei väkijoukkoon päässyt ajamaan millään kulkuvälineellä.





Sää oli maalis-huhtikuun vaihteessa Roomassa ihanteellinen, reilut 20 astetta lämmintä päivisin ja iltaisinkin oli leppoisa ilma. Sunnuntaina, kun kävelimme muutaman kilomerin matkan Vatikaaniin (bussit eivät kulkeneet Rooman maratonin takia), satoi ajoittain, mutta se ei meitä haitannut. Päinvastoin, oli raikas ja reipas ilma ja sateen jälkeen puistot ja puut näyttivät entistä vehreämmiltä.



Ahkerasta kävelemisestä ja tutkailusta huolimatta meillä oli oikein leppoisaa. Istuskelimme kivoissa kahviloissa ja katselimme ihmisiä. Iltaisin söimme Trasteveressä paikallisissa, italialaista hälinää ja tunnelmaa huokuvissa trattorioissa ja nautimme ruoan kanssa talon viiniä.


Matkoilla kuitenkin sattuu ja tapahtuu, niin tälläkin matkalla. Maanantaina, lähtöpäivän aamuna pakkasimme kaiken kiireettömästi ja omasta mielestämme huolellisesti ja ajoimme junalla lentokentälle. Juuri kun saavuimme kentälle, mies huomasi järkytyksekseen, että hän oli unohtanut iPadinsa ja passinsa majoituspaikkaan! Koneen lähtöön oli alle tunti, ei ollut mitään mahdollisuutta ehtiä hakemaan passia.

Tuntui hirveältä, kun yhteinen matka katkesi yhtäkkiä. Mutta piti vain ottaa järki käteen. Miehen piti matkustaa hakemaan tavaroitaan ja varata itselleen uusi paluulento. Minun piti juosta terminaaliin, hahmottaa tilanne ja paikat, ehtiä lähtöselvitykseen (olimme tehneet selvityksen netissä mutta boarding passit olivat tietenkin miehen kännykässä) ja turvatarkastukseen ja löytää tieni lähtöportille. Pulssini tikitti sataa mutta ehdin kuin ehdinkin koneeseen.

Lensin alkuperäisen suunnitelmamme mukaan Osloon, jossa oli tunti aikaa vaihtaa konetta. Ensimmäinen lento oli myöhässä, mutta onneksi oli toinenkin, enkä myöhästynyt Helsinkiin lähtevästä koneesta. Mutta vielä oli yksi mutka matkassa: kodin ja auton avaimet olivat jääneet miehen hoiviin… Siitäkin selvittiin, kun hälytettiin vara-avaimen haltija apuun. Mies pääsi lentämään Roomasta Riikan kautta Suomeen ja kotiutui puolen yön jälkeen. Alun perin edullisiin lentoihin tuli muutama satanen lisää hintaa kotimatkan ekstrakiemurasta.


Tämä postaus menee hieman ohi siitä, mikä on yleensä teemani. Mutta matkailukin liittyy kotiin ja kotoiluun: Aina kun olen ollut reissussa ja nähnyt maailmaa, tuntuu ihanalta tulla kotiin. Olen onnellinen siitä, että minulla on ihana perhe ja viihtyisä koti ja saan asua näin upeassa maassa <3 Kuulostaa kliseiseltä, mutta on niin totta. Kauempaa näkee usein paremmin.