torstai 31. elokuuta 2017

Pihlajainen piristys ja keittiön raikkaampi ilme


Varmaan moni teistä blogini lukijoista on huomannut, että meillä on kukkia ja oksia maljakoissa yleensä aina. Tykkään tuoda luonnonkasveilla ja pihakukilla vuodenaikojen vaihtelua myös kotiin. Näin syyskuun kynnyksellä teki mieli jotakin syksyistä piristysruisketta kesäkukkien tilalle, vaikka pihalla kesä vielä kukkiikin lämpöisen elokuun jäljiltä.

Pihlajissa on nyt marjoja puut pullollaan ja oksat roikkuvat raskaina marjojen painosta. Se tarkoittaa kuulemma sitä, että tulee vähäluminen talvi. Saapa nähdä, pitääkö vanha viisaus paikkansa.


Hain lähimetsiköstä kauniita oranssinpunertavia oksia ja laitoin ne kaapista kaivamaani korkeaan, valkoiseen karahvintyyppiseen maljakkoon. Hankin sen yli kymmenen vuotta sitten Västergårdenin keramiikkapajasta Göteborgista. 

On aina mukavaa löytää vanhoille, kaappeihin unohtuneille esineille käyttöä. Tämä ”pytty” on minulle erityisen tärkeä, koska siihen liittyy paljon mukavia matkamuistoja.


Pihlajanoksat eivät tietenkään sopineet keittiön sini-harmaa-lila-valkoisten verhojen kanssa yhteen, joten verhot oli vaihdettava. En halunnut investoida vaihtelunhaluuni sen suuremmin, sillä sisustelijan mielihän muuttuu arvatenkin taas kohta ja alkaa tehdä mieli pientä vaihtelua. Niinpä päädyin edullisimpaan, tai siivouksen kanssa yhtä edulliseen, sisustustapaan: tavaroiden paikan vaihtamiseen.


Luovuin liloista tulppaaniverhoista ja vaihdoin keittiöön olohuoneen musta-harmaa-valkoiset, valoa läpäisevät valmisverhot. Molemmat verhot ovat Vallilan tuotantoa, mutta kummankaan nimeä en valitettavasti muista. Olohuoneeseen olin jo ostanut uudet verhot – valmisverhot tietenkin, sillä niihin olen viime aikoina luottanut, kuten aiemmassa postauksessani kerroin.


Pikkuisen vielä siivoilin, ja keittiön uusi raikkaampi ilme oli valmis. Muutosten ei tarvitse olla kovinkaan suuria eikä varsinkaan kalliita, kun niillä jo saa kaipaamaansa vaihtelua. Seuraavaksi syksy tulee olohuoneeseen, ja ainakin kesäisen hempeä vaaleanpunainen saa lähtöpassit tummempien sävyjen alta.

                                                   Suloista syyskuun alkua!





lauantai 26. elokuuta 2017

Onnea on sujuva arki


Joskus on viikkoja, kun asiat kasaantuvat tai kaatuvat päälle, eikä mikään luista eikä etene. No, tämä kuluva viikko ei todellakaan ole ollut sellainen! Olen nauttinut täysin siemauksin siitä, kun hommat toimivat ja palvelu pelaa. Moni asia on hoitunut niin sujuvasti, ettei sujuvammin olisi voinut hoitua.

1. Keittiömme viemäri tukkeutui ja ilmoitin siitä kiinteistöhuoltoon. Huoltomies soitti viiden minuutin päästä - lauantai-iltana! - ja neuvoi hyvän kotikonstin, miten viemärin saa auki. Palaan siihen vielä myöhemmin tässä postauksessa :)

2. Tilasin sisustusliikkeen verkkokaupasta kolme verhoa, joista pidin vain yhden ja palautin kaksi. Liike lupasi palauttaa rahat kahden viikon kuluessa. Rahat olivat tililläni seuraavana päivänä. Verhohankinnastani voit lukea täältä.

3. Pesisjunnumme maila hajosi, ja tilasimme hänelle erikoisliikkeestä uuden. Maila tuli postissa kahdessa päivässä ja ehti hyvin seuraaviin treeneihin.  

4. Autoni oli huollossa, ja huoltopäällikkö piti minut koko päivän ajan tasalla siitä, mitä korjaustarpeita autossa on ja neuvotteli niiden tekemisestä kanssani – sen sijaan, että olisivat vain pistäneet tuulemaan ja lykänneet laskun kouraani.  Koska korjaus viivästyi, huoltoliike maksoi vuokra-auton puolestani.

5. Taloyhtiössämme maalattiin ulkovarastojen seinät ja ovet. Maalarit tekivät ahkerasti huolellista ja siistiä jälkeä ja pysyivät aikataulussa. Nyt meidänkin varastomme hohtaa puhtaanvalkoisena.

Palvelukulttuuri on selvästi muuttunut hyvään suuntaan. Tiuskivia, jurottavia tai kärttyisiä asiakaspalvelijoita näkee huomattavasti harvemmin kuin joskus menneinä vuosina. Päiväni asiakkaana voi olla pelastettu sillä, että minua kuunnellaan ja ongelmaani perehdytään ja asiat hoidetaan niin kuin on sovittu.

Ylimääräiset hoidettavat asiat kun eivät lopu koskaan. Siksi on ihanaa, kun ne edes joskus saa pois päiväjärjestyksestä helposti ja kivuttomasti. Silloin voi rauhassa jatkaa normaalin arjen pyörittämistä kaikkine velvollisuuksineen ja iloineen.


Jos jokin ongelma on ratkaisematta tai korjaamatta, en saa mielenrauhaa ennen kuin asia on hoidettu. Etenkin, jos kyse on normiarkea haittaavasta jutusta. 

Pyykkejä ei voi pestä, jos kone on rikki. Suihkussa on hankala käydä, jos viemäri on tukossa. Talvipakkasella on kurjaa käynnistää auto, jos lämmitystolppa on päivä- tai viikkokausia rikki eikä moottoria ja sisätiloja pysty lämmittämään.


On myös vähäpätöisempiä, ei-niin-olennaisen tärkeitä asioita ja päähänpinttymiä, joilta en saa rauhaa ennen kuin olen päässyt tekemään asialle jotakin. Sisustusjutut ovat usein juuri sellaisia. 

Kun saan omasta mielestäni loistavan idean tai inspiraation, se pitäisi päästä toteuttamaan heti nyt tai ainakin viimeistään huomenna. Vaikka usein on hyvä antaa idean hautua hetken. Hätiköidyistä ratkaisuista ei usein hyvää seuraa, sen olen huomannut.


Nyt intoilen olohuoneen kanssa. Sinne pitäisi saada syksyisemmät värit. Tuskin maltan odottaa…

                                                  Virkeää viikonloppua!

ps. Millaisen DIY-neuvon sain huoltomieheltä tukkeutuneen keittiön lavuaarin avaamiseksi? Liuotin yhden konetiskiainetabletin noin puoleentoista litraan kiehuvaa vettä ja kaadoin veden lavuaarista alas. Samalla pumppasin viereisen lavuaarin tulppaa kiinni-auki, jotta vesi liikkuu putkistossa. Toistin saman kotikonstin vielä uudestaan: uusi tiskiainetabletti kiehuvaan veteen ja kun se suli, vesi viemäriin. Toimi! Tuhti tiskiaine sulatti tai sai liikkeelle putkistoon kertyneet ruoantähteet ja viemäri alkoi taas vetää. Jos kotona on nestemäistä konetiskiainetta, sitä voi tuupata lavuaariin sellaisenaan ja kaataa kuumaa vettä perään. 




maanantai 21. elokuuta 2017

Voihan verhot ja valinnan vaikeus – valmisverhoilla tulee harvemmin huteja

Elokuu on kohta lopussa, mutta kesä on ulkona vielä parhaimmillaan. Mieleni maalailee jo syksyisempää värimaailmaa olohuoneeseen, mutta en ole toistaiseksi raaskinut luopua kesän hempeistä väreistä. Teen sen vasta, kun ulkonakin alkaa kesä väistyä syksyn tieltä. Niinpä esimerkiksi tuo vaaleanpunainen tyyny saa toistaiseksi lojua sohvalla, samoin vaaleanpunertava vaasi kesäkukkineen pöydällä.


Verhot halusin kuitenkin vaihtaa sellaisiksi, että ne sointuvat olohuoneen väreihin riippumatta siitä, onko huoneen muissa tekstiileissä kesä- vai syysväritys. Halusin jotakin neutraalia, vaaleahkoa, harmahtavaa, valoa kauniisti läpäisevää.  Kiertelin kaupoissa, katselin ja hypistelin. Pikkuhiljaa alkoi hahmottua tarkemmin, mitkä verhot ehkä mahdollisesti voisivat olla sopivia.

Verhojen värin ja kuosin valitseminen on minusta hirveän haastavaa, lähes yhtä haastavaa kuin oikean maalin sävyn valitseminen tiettyyn huoneeseen. Verhot näyttävät kaupassa ja kaupan valossa aivan erilaisilta kuin kotona ikkunaan ripustettuina. Luonnonvalo, valaistus ja huoneen muut värit ja kuosit vaikuttavat uskomattoman paljon.


Kaupassa kivalta näyttävä voimakas kuosi tai räväkkä väri voi istua kotiin mainiosti ja olla koko huoneen ”juju”, tai se voi luoda huoneeseen liian levottoman tunnelman. Yksivärinen voi näyttää harmoniselta, tai yhtä hyvin liian lattealta. Väri ei myöskään välttämättä ole ollenkaan se, miltä se kaupassa näyttää.

Koska en taaskaan osannut tehdä lopullista valintaa, ostin viisi yksiväristä verhoa, kolme Vallilan ja kaksi Cellon valmisverhoa ja mallailin niitä vuorotellen olohuoneen ikkunaan. Luulin ostaneeni pelkästään harmahtavia ja valkoisia verhoja, mutta kotona harmaan sohvan ja vaaleanharmaan seinän rinnalla kaksi verhoista näytti aivan ruskeilta, toinen jopa punertavan ruskealta. Ei kiitos, ruskea ei todellakaan käy. Onneksi sovitin! Valkoiset ja yksi harmahtava verho näyttivät kauniilta.


Aikaisemmin minulla oli tapana ostaa verhokangas ja ompeluttaa verhot mittojen mukaan. Siinä on vain se ongelma, että pitää olla täysin varma, että verhojen väri ja kuosi ovat sopivat. Mittojen mukaan tehtyjä verhoja ei voi sovittaa ja palauttaa, jos ne eivät istukaan huoneeseen.

Nykyään ostan lähes pelkästään valmisverhoja. Niitä voi rauhassa sovittaa ja ne voi palauttaa, kunhan avaa paketin varovaisesti ja taittelee verhot siististi takaisin niin, että paketti on ”myyntikuntoinen”. 


Aluksi epäilin, että valmisverhot ovat huonompilaatuisia kuin mittojen mukaan tehdyt, mutta se on osoittautunut harhaluuloksi. Ostamani verhot ovat olleet laadukasta kangasta ja erittäin huolellisesti ommeltuja ja viimeisteltyjä. Tosin minulla ei ole kokemusta muista kuin Vallilan ja Cellon valmisverhoista. Oma kokemukseni on myös se, että valmisverhot ovat hieman edullisempia kuin mittojen mukaan tehdyt.


Valmisverhojen leveys on tavallisesti 140 cm ja pituus 250 cm. Pituus riittää melko korkeisiinkin huoneisiin. Itse joudun lyhentämään valmisverhoja järjestään parikymmentä senttiä. Mutta se käy näppärästi silitettävällä lyhennysnauhalla. Usein nauha on verhopaketissa jopa valmiiksi mukana.

Lyhensin valitsemani verhot ja ripustin ne ikkunaan, kaksi valkoista ja yhden harmaan verhon. Muut viikkasin nätisti, palautin ostopaikkaan ja sain ongelmitta niistä maksamani rahat takaisin.



Valkoiset verhot ovat Vallilan Moonlighteja ja harmaa Cellon Linen. Moonlightissa on hohtava pinta ja se heijastaa valoa kauniisti. Linen puolestaan on pellavaisen eläväpintainen ja sekin suodattaa kauniisti valon lävitseen. Verhot ovat luonnossa kauniimmat kuin näissä kuvissa, joissa ne eivät oikein pääse oikeuksiinsa.


Verhot ovat mielestäni yksinkertaisen ja ajattoman kauniit ja huoneeseen tuli mukava harmoninen tunnelma. Uskon, että nämä verhot eivät riitele olohuoneen tulevien syysvärienkään kanssa.

                                            Kaunista elokuun loppua!


maanantai 14. elokuuta 2017

Terhakka tarhaneilikka kannattaa lisätä jo ensi kesän ostoslistalle


Hihheijaa, elokuu on jo puolivälissä, mutta ei tunnu siltä. Lapsilla alkoivat koulut viisi päivää sitten ja itse palasin töihin saman viikon alussa. Esikoisen ja minun piti hilata vuorokausirytmiämme useita tunteja aikaisemmaksi, mikä ei ihan kädenkäänteessä käy. Tiukkaa tekee etenkin aamuisin, eikä aikaisemmin nukkumaan meneminenkään ole illanvirkuille helppoa.

Säiden puolesta tämä ja viime viikko ovat olleet kesän parasta aikaa. Aurinkoa ja lämpöä on riittänyt välillä ihan läkähdyksiin asti. Vietin viikonloppuna kaksi puolikasta päivää pesiskentän laidalla, kun lapset pelasivat ja tuomaroivat, ja tein lisäksi pitkiä lenkkejä. Ilman aurinkorasvaa olisin varmasti kärähtänyt. Kerrankin ei tarvinnut palella tuulessa ja/ tai sateessa ja/tai koleassa. Ihana kesä!


Kesä jatkuu myös pihalla. Taka- ja etupihallamme kukkivat muun muassa ruukku- eli tarhaneilikat, vaikka kukkapenkissä syyshortensiat, angervot ja muut alkusyksyn kasvit ovat jo hyvässä kukoistusvaiheessa. 

Koetan kokeilla joka kesä jotakin uutta kasvia, ja tänä vuonna ostin tarhaneilikoita. En tiedä, miksi vasta nyt? Tällä hetkellä olen tykästynyt neilikoihin niin kovasti, että ne pääsevät varmasti myös ensi kesän ostoslistalleni. 


Tarhaneilikat ovat osoittautuneet todella kestäviksi. Ne ovat kukkineet uskomattoman ahkerasti ja sinnikkäästi koko kesän. Takapihallamme neilikat ovat aurinkoisessa paikassa terassilla ja etupihallamme puolivarjossa portailla. Ne näyttävät viihtyvän molemmissa olosuhteissa. Puolivarjossa kukat tosin kestävät kauemmin, paahteessa ne lakastuvat nopeammin, mutta onneksi uusia pukkaa tilalle.

Tarhaneilikat tykkäävät käsittääkseni tasaisesta kastelusta, mutta eivätpä nuo ole olleet moksiskaan, vaikka vettä on välillä tullut kuin aisaa. Etenkin alkukesästä pelkäsin, että kukkien juuret tukehtuvat jatkuvassa sateessa.







Neilikat kestävät hyvin myös pienen kuivahtamisen, ja kuulemma jopa pientä viileyttä tai hallaakin. Ne osoittivat kestävyytensä erityisesti lomamatkamme aikana, kun kukaan ei kastellut niitä reiluun viikkoon. Eikä silloin edes satanut suuremmin. Kun palasimme reissusta, kukat törröttivät iloisesti pystyssä ilman mitään rapistumisen merkkejä.


Sinänsä neilikoiden kestävyys ei ole yllätys. Talvella, kun ostin leikkoneilikoita, ne säilyivät maljakossa freesin näköisinä viikosta toiseen. Lopulta aloin jo kyllästyä, kun mokomat eivät lakastuneet millään. Voit lukea näistä superkestävistä leikkokukista täältä.

Nytkin olen muutaman kerran katkaissut silloin tällöin varren maljakkoon. Kukat ovat kestäneet vaasissa pienen ikuisuuden! Ihmettelemme vain aamusta toiseen lasten kanssa, eikö tuo vieläkään lakastu...

Pitäisiköhän kokeilla, suostuisiko tarhaneilikka talvehtimaan sisällä? Tämä kasvi voisi siitä hyvinkin selvitä.




maanantai 7. elokuuta 2017

Kierrättämisen iloa, ja euron sisustuslöytö


Siivoilin kesällä kaappeja ja löysin taas kassikaupalla kierrätettävää. Samalla, kun kävin viemässä kassit ja pussit kierrätyskeskukseen, silmäilin nopeasti myynnissä olevan tarjonnan ja iskin silmäni tähän sirolinjaiseen lasiseen maljakkoon.


Tykästyin heti maljakon muotoon ja väriin. Maljakko sopii mainiosti olohuoneemme tämänhetkiseen värimaailmaan. 

Lisäksi maljakko on kuin luotu aiemmin Ikeasta ostamani, pyöreälinjaisen maljakon kumppaniksi. Vai mitä sanotte? Eivätkö nämä ole kuin sisarukset, toinen vain on vähän hoikempi (uusi tässä yllä) ja toinen pulleampi (vanha tuossa alla). Hintakaan ei päätä huimannut: maljakko maksoi kierrätyskeskuksessa vaivaisen yhden euron!


Maljakko tarttui siis matkaan, ja olin iloinen superedullisesta löydöstäni. Jollekin toiselle tarpeeton vaasi löysi meiltä uuden kodin. Yhtä iloinen olin siitä, että pääsin eroon tarpeettomasta tavarasta, jonka joku toinen toivottavasti kokee itselleen tarpeelliseksi ja hyödylliseksi.


Hämmästyn aina uudestaan ja uudestaan siitä, miten kotoa voi lakkaamatta löytyä tarpeetonta tavaraa. Näin siitäkin huolimatta, että myyn tai vien kierrätyskeskukseen käyttämättömäksi jääneitä vaatteita, kenkiä, leluja, kirjoja, astioita, sisustustavaraa, verhoja, pöytä- ja kaitaliinoja, urheiluvarusteita ja ties mitä 5-10 kertaa vuodessa. 

Lisäksi tein vasta reilu vuosi sitten kotona perusteellisen remonttisiivouksen ennen lattiaremppaa ja seinien maalausta. Silloin kierrätyskeskukseen lähti pakettiautollinen tavaraa ja myyntiin toinen mokoma. Luovuimme mm. kirjahyllystä ja annoimme lähes kaikki kirjat pois. Luulin silloin, että enää meillä ei ole mitään turhaa. 

Mistä sitä tavaraa oikein tulee? En edes ole mikään shoppailija tai hamstraaja. Päinvastoin, inhoan tavarapaljoutta ympärilläni ja viihdyn paljon paremmin väljässä kodissa, joka ei pursua tavaraa. 

Tungen kaappeihin kaiken, minkä vaan voi siirtää pois näkyvistä, tai mikä mahtuu kaappeihin. Kaappeihin tavarat tosin unohtuvat helposti, varsinkin jos niitä ei käytä. 

Ehkä ongelman ydin onkin juuri siinä. Poissa näkyvistä, poissa mielestä. Sitten kun kaappia alkaa penkoa tai järjestellä, löytyy paljon sellaista, jota ei ole aikoihin, tai ehkä koskaan, käyttänyt. Toinen luonnollinen selitys ovat kasvavat lapset, joilta jää jatkuvasti jotakin pieneksi. Onneksi kierrätys on keksitty. 

                                                 Kaunista elokuun alkua!


tiistai 1. elokuuta 2017

Asumisen aikamatkalla 1800-luvun puutaloista Mikkelin asuntomessuille


Kävin asuntomessuilla Mikkelissä upean Saimaan rannalla. Kokemuksesta teki erityisen mielenkiintoisen se, että olin vain pari päivää aiemmin vieraillut 1700-1800-luvuilla rakennetuissa puutalokortteleissa Turun Luostarinmäessä. Harppaus tuon ajan pienistä, matalista, pimeistä ja heikosti varustelluista asumuksista tämän päivän suuriin, korkeisiin, valoisiin ja viimeisen päälle varusteltuihin asuntoihin oli valtava, suorastaan hengästyttävä.

Luostarinmäki on Turun ainoa yhtenäinen puutaloalue, joka säilyi Turun palosta vuonna 1827. Parisataa vuotta vanhat rakennukset seisovat alkuperäisillä paikoillaan. Jos tuon ajan asumiskulttuuri ja kodinsisustus kiinnostavat, kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa. Yli 30 talossa riittää ihmeteltävää ja ihasteltavaa.


Itse hämmästelin ja kauhistelinkin sitä, miten ahtaasti ja pimeässä ihmiset asustivat. Huoneet olivat hämäriä ja sisustuksessa suosittiin tummia ja voimakkaita värejä, mikä teki asunnoista entistä pimeämpiä. Pienistä, yksikerroksisista ikkunoista ei kauheasti päässyt luonnonvaloa sisään eikä sähkövalaisimia ollut. Pirteissä poltettiin päreitä, kynttilöitä ja öljylamppuja.  

Mitään valkoista ei kodeissa ollut, vaikka esimerkiksi vaalea seinäpinta olisi saanut tilan tuntumaan suuremmalta ja valoisammalta. Tykkäsivätkö entisajan ihmiset tummuudesta vai olivatko he vain sopeutuneet jatkuvaan hämärään? Ehkä valkoinen oli noissa olosuhteissa epäkäytännöllinen, jopa mahdoton väri.


Kun siirryin ajassa parisataa vuotta ja kilometreissäkin melkoisen matkan eteenpäin Mikkelin asuntomessuille, jouduin, tai pääsin, suorastaan valotulvaan. Uudet, modernit kodit tulvivat valoa. Toki tummiakin taloja ja huoneita oli, mutta pääsääntöisesti sisustus oli vaaleaa, huoneet korkeita ja avaria ja ikkunat isoja - monessa talossa kokonaisten seinien kokoisia. Ovathan ne kauniissa metsä- tai järvimaisemassa upeita, kuin eläviä tauluja. 


Verhoja tai sälekaihtimia ei monessakaan talossa näkynyt. Itse mietin, olisiko sittenkin hyvä saada välillä suojaa valolta, auringonpaahteelta ja ohikulkijoiden katseilta. Jälkimmäisestä ei tosin ole haittaa, jos ikkunan takaa avautuu oma ranta tai suojaisa piha.


Avaruuden ja tilan tuntua lisäsi se, että huoneiden välisiä ovia oli vähän. Ruokailutila oli lähes poikkeuksetta olohuoneen yhteydessä ja makuuhuonekin saattoi jatkua ovettomana aulasta tai oleskelutilasta. 

Kaunista, mutta ei ehkä aina niin käytännöllistä. Ainakin makuuhuoneessa pitää mielestäni olla ovi. Liukuovet ovat siinä mielessä näppäriä, että ne säästävät tilaa eivätkä ole samalla tavalla ”tiellä” kuin avonaiset ovet.



Omaa silmääni miellytti messukodeissa juurikin valoisuus, raikkaus ja harmonisuus. Huomaan edelleen pitäväni eniten vaaleasta sisustuksesta, jota on maustettu lämpöisellä puulla, harmaalla, vaaleanpunaisella, roosalla, lilalla. Oli kiva huomata, että nämä värit, samoin kuin sinapinkeltainen, ovat edelleen ajankohtaisia.


Valkoisia ja harmaita sohvia oli paljon. Itsekin tykkään harmaasta. Valkoinenkin on kaunis, mutta en arvaisi sellaista omaan kotiini ostaa. Yhdessä messukodissa oli piristysruiskeena vaaleanpunainen sohva. Se istui mukavasti kauniiseen kokonaisuuteen. En tosin ole varma, kauanko pinkkiä sohvaa jaksaisi kyllästymättä katsella. Neutraali väri sopii ainakin meille paremmin.





Rottinkisia kalusteita, esimerkiksi kauniita ja ilmavia riippukeinuja näkyi useammassakin messukodissa. Olen kuullut, että moni on niihin tykästynyt. Leppoisaahan sellaisessa olisi keinutella ja lueskella, jos vain olisi sopiva paikka, johon tuolin voisi ripustaa. Tuskin sentään keskelle olohuonetta.


Ihastuin messuilla myös pöytiin, joissa on lasikansi. Pöydät olivat kauniita, keveitä ja ilmavia. Voisin hyvin nähdä itseni esimerkiksi työskentelemässä sellaisen äärellä. 



Oli kiva huomata, että vuoden alussa ostamani Elloksen Tanger-ryijymatto on ainakin kuvioinniltaan yhä kovasti muodikas. Samalla tavalla kuvioitu, vaalea matto oli yhden jos toisenkin asunnon lattialla. Lisäksi bongasin muutaman omasta kodistani tutun pöytävalaisimen, keittiöntuolin, kynttilänjalan ja vaasin. Tuli heti kivan kotoisa olo :)