tiistai 1. elokuuta 2017

Asumisen aikamatkalla 1800-luvun puutaloista Mikkelin asuntomessuille


Kävin asuntomessuilla Mikkelissä upean Saimaan rannalla. Kokemuksesta teki erityisen mielenkiintoisen se, että olin vain pari päivää aiemmin vieraillut 1700-1800-luvuilla rakennetuissa puutalokortteleissa Turun Luostarinmäessä. Harppaus tuon ajan pienistä, matalista, pimeistä ja heikosti varustelluista asumuksista tämän päivän suuriin, korkeisiin, valoisiin ja viimeisen päälle varusteltuihin asuntoihin oli valtava, suorastaan hengästyttävä.

Luostarinmäki on Turun ainoa yhtenäinen puutaloalue, joka säilyi Turun palosta vuonna 1827. Parisataa vuotta vanhat rakennukset seisovat alkuperäisillä paikoillaan. Jos tuon ajan asumiskulttuuri ja kodinsisustus kiinnostavat, kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa. Yli 30 talossa riittää ihmeteltävää ja ihasteltavaa.


Itse hämmästelin ja kauhistelinkin sitä, miten ahtaasti ja pimeässä ihmiset asustivat. Huoneet olivat hämäriä ja sisustuksessa suosittiin tummia ja voimakkaita värejä, mikä teki asunnoista entistä pimeämpiä. Pienistä, yksikerroksisista ikkunoista ei kauheasti päässyt luonnonvaloa sisään eikä sähkövalaisimia ollut. Pirteissä poltettiin päreitä, kynttilöitä ja öljylamppuja.  

Mitään valkoista ei kodeissa ollut, vaikka esimerkiksi vaalea seinäpinta olisi saanut tilan tuntumaan suuremmalta ja valoisammalta. Tykkäsivätkö entisajan ihmiset tummuudesta vai olivatko he vain sopeutuneet jatkuvaan hämärään? Ehkä valkoinen oli noissa olosuhteissa epäkäytännöllinen, jopa mahdoton väri.


Kun siirryin ajassa parisataa vuotta ja kilometreissäkin melkoisen matkan eteenpäin Mikkelin asuntomessuille, jouduin, tai pääsin, suorastaan valotulvaan. Uudet, modernit kodit tulvivat valoa. Toki tummiakin taloja ja huoneita oli, mutta pääsääntöisesti sisustus oli vaaleaa, huoneet korkeita ja avaria ja ikkunat isoja - monessa talossa kokonaisten seinien kokoisia. Ovathan ne kauniissa metsä- tai järvimaisemassa upeita, kuin eläviä tauluja. 


Verhoja tai sälekaihtimia ei monessakaan talossa näkynyt. Itse mietin, olisiko sittenkin hyvä saada välillä suojaa valolta, auringonpaahteelta ja ohikulkijoiden katseilta. Jälkimmäisestä ei tosin ole haittaa, jos ikkunan takaa avautuu oma ranta tai suojaisa piha.


Avaruuden ja tilan tuntua lisäsi se, että huoneiden välisiä ovia oli vähän. Ruokailutila oli lähes poikkeuksetta olohuoneen yhteydessä ja makuuhuonekin saattoi jatkua ovettomana aulasta tai oleskelutilasta. 

Kaunista, mutta ei ehkä aina niin käytännöllistä. Ainakin makuuhuoneessa pitää mielestäni olla ovi. Liukuovet ovat siinä mielessä näppäriä, että ne säästävät tilaa eivätkä ole samalla tavalla ”tiellä” kuin avonaiset ovet.



Omaa silmääni miellytti messukodeissa juurikin valoisuus, raikkaus ja harmonisuus. Huomaan edelleen pitäväni eniten vaaleasta sisustuksesta, jota on maustettu lämpöisellä puulla, harmaalla, vaaleanpunaisella, roosalla, lilalla. Oli kiva huomata, että nämä värit, samoin kuin sinapinkeltainen, ovat edelleen ajankohtaisia.


Valkoisia ja harmaita sohvia oli paljon. Itsekin tykkään harmaasta. Valkoinenkin on kaunis, mutta en arvaisi sellaista omaan kotiini ostaa. Yhdessä messukodissa oli piristysruiskeena vaaleanpunainen sohva. Se istui mukavasti kauniiseen kokonaisuuteen. En tosin ole varma, kauanko pinkkiä sohvaa jaksaisi kyllästymättä katsella. Neutraali väri sopii ainakin meille paremmin.





Rottinkisia kalusteita, esimerkiksi kauniita ja ilmavia riippukeinuja näkyi useammassakin messukodissa. Olen kuullut, että moni on niihin tykästynyt. Leppoisaahan sellaisessa olisi keinutella ja lueskella, jos vain olisi sopiva paikka, johon tuolin voisi ripustaa. Tuskin sentään keskelle olohuonetta.


Ihastuin messuilla myös pöytiin, joissa on lasikansi. Pöydät olivat kauniita, keveitä ja ilmavia. Voisin hyvin nähdä itseni esimerkiksi työskentelemässä sellaisen äärellä. 



Oli kiva huomata, että vuoden alussa ostamani Elloksen Tanger-ryijymatto on ainakin kuvioinniltaan yhä kovasti muodikas. Samalla tavalla kuvioitu, vaalea matto oli yhden jos toisenkin asunnon lattialla. Lisäksi bongasin muutaman omasta kodistani tutun pöytävalaisimen, keittiöntuolin, kynttilänjalan ja vaasin. Tuli heti kivan kotoisa olo :)









2 kommenttia:

  1. Mietin tuota vanhojen pirttien tummuutta...siihen aikaan varmaan (vlkoinen)maali oli niin kallista, ettei sitä ollut tavallisen kansan saatavilla. En tiedä oliko edes kalkkimaalia.

    Kyllä sinulla on ollut todellinen aikamatka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Satu, olet varmaan oikeassa. Eiväthän nuo kaupunkikäsityöläiset kovin varakkaita tosiaan olleet - Luostarinmäki oli vähävaraisten asuinalue. Erot asumisen tasossa ja puitteissa olivat melkoisen suuret eri yhteiskuntaryhmien välillä, ja varattomien energia meni varmasti asumisen ja elämisen perustarpeiden tyydyttämiseen. Tuskin siinä asunnon valoisuutta tai muita sisustusjuttuja mietittiin. Eikä valkoinen edes olisi sopinut noihin tummiin hirsitaloihin, olisi pitänyt maalata ne myös ulkoa :)
      Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista

Kiva, jos kommentoit! Vastailen pian.